Hollanninpaimenkoira tänään

Hollanninpaimenkoiraa käytetään nykyään harrastuskoirana, alkuperäisessä tehtävässään maatilan paimenkoirana sekä virkakoira-toiminnassa. Vaihtelua rodun sisällä niin karvamuunnosten, linjojen kuin yksilöidenkin välillä on paljon. 

Hollanninpaimenkoira on valpas, tarkkaavaine ja aktiivinen koira, joka on tietoinen ympäristöstään, mutta toimii ohjaajansa kanssa saumattomasti. Koulutettavuudeltaan holsku on melko tyypillinen paimenkoira; miellyttämisenhaluinen ja halukas oppimaan ja toimimaan ohjaajan kanssa. Rotu on hyvin älykäs ja sen täytyy kyetä toimimaan itsenäisesti, vaikka onkin tottelevainen. Työnsä se hoitaa hyvin sinnikkäästi ja tunnollisesti.

Hollanninpaimenkoira kiintyy omaan laumaansa vahvasti ja on myös valmis puolustamaan sitä tarpeen tullen. Holsku on aina uskollinen ja luotettava omilleen.

Sosiaalisuuden suhteen rodun sisällä on paljon vaihtelua, niin yltiösosiaalisesti yksilöstä välinpitämättömän kautta myös väistävään. Ihanne hollanninpaimenkoira on välinpitämätön vieraita kohtaan, mutta käsiteltävissä vieraan ihmisen toimesta. Myös koirasosiaalisuuden suhteen on paljon vaihtelua. Hollanninpaimenkoiran tulisi kuitenkin pystyä työskentelemään muiden koirien kanssa, sillä se on ollut välttämätöntä suurien laumojen kanssa työskentelyssä.

Historia

Hollanninpaimenkoira on nimensä mukaisesti Hollannista kotoisin oleva rotu, joka polveutuu Belgian ja Hollannin alueella olleista paimenkoira-tyyppisistä käyttökoirista.

Alkujaan se oli puhtaasti maaseudun lammaspaimenten työkoira. Maalaiskoiran menneisyyden vuoksi rodulta on odotettavissa monipuolisuutta sekä itsenäisyyttä, sen tuli aikoinaan ansaita elantonsa paimentamalla, pihavahtina, metsästämällä ja kärryjä vetämällä. Koirat jotka eivät täyttäneet vaatimuksia, nopeutta ja voimakkuutta tai oikeaa kokoa ja kestävyyttä, laitettiin pois. Jalostukseen käytettiin vain koiria, joilla oli parhaat käyttöominaisuudet; koiran tuli olla kuuliainen, helposti käsiteltävä ja nokkela, tarpeeksi pieni ollakseen nopea ja notkea, mutta tarpeeksi suuri herättääkseen kunnioitusta vahtikoirana.

1800-luvun lopussa Belgian ja Hollannin alueiden hyvin monimuotoinen paimenkoirien kanta erotettiin belgian- ja hollanninpaimenkoiriksi sekä bouviereiksi. Tällöin Hollannissa myös heräsi kiinnostus kotimaiseen rotuun. Ulkonäköjalostus ei oltu tehty, mutta siitä huolimatta vuonna 1874 hollanninpaimenkoira esiintyi ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä Amsterdamissa. Ensimmäinen rotumääritelmä kirjoitettiin 1875 ja 1878 näyttelyssä puhuttiin ensimmäistä kertaa hollanninpaimenkoirasta. Hollanninpaimenkoirien rotuyhdistys Nederlandse Herdeshonden Club perustettiin 1898, jolloin rotumääritelmä hyväksyttiin. 

Näyttelyiden suosio kasvoi ja myös hollanninpaimenkoiralle oli määritelty ulkonäkökriteerit. Käyttöominaisuuksia vaalivat koiranohjaajat eivät olleet tyytyväisiä alati kiristyviin ulkonäkökriteereihin ja niiden vaikutukseen koiranjalostuksessa, joten Hollannissa perustettiin käyttökoirien yhdistys Koninklijke Nederlandse Politiehond Vereniging eli KNPV vuonna 1907. Yhdistyksen tarkoituksena oli kehittää poliisikoirien- ja ohjaajien koulutusta Hollannissa. KNPV-koirien jalostus oli melko rajoittamatonta, vaikka pääsääntöisesti käytettiin vain belgian- ja hollanninpaimenkoiria.

1900-luvun alussa karvapeitteen mukaan eroteltiin kuusi eri variaatiota ja näihin aikoihin hollanninpaimenkoiralle määrättiin raidat. Määräyksen vuoksi jalostuksesta suljettiin paljon muuten hyviä koiria pois ja osa koirista rekisteröitiin tämän myötä belgianpaimenkoirien kantakirjaan. 1906 kuusi eri karvamuunnosta muuttuivat nykyisiksi kolmeksi.

KNPV-koiria ei rekisteröity kummankaan rodun kantakirjoihin, joten niiden jalostusta ei rajoittaneet kummankaan rodun ulkonäölliset määräykset. Jakautuminen kuitenkin aiheutti KNPV-koirien jäämisen kokonaan pois FCI-rekisteristä. Rotuun siis muodostui kaksi kokonaan eri kantaa; virkakäyttöön jalostetut KNPV-hollanninpaimenkoirat ja FCI:n alaiset tarkasti määritellyt hollanninpaimenkoirat.

Hollanninpaimenkoira on kooltaan keskikokoinen ja rakenteeltaan voimakas tyypillinen paimenkoira. Se on kauttaaltaan tasapainoinen ja sopusuhtainen. Sillä tulee olla kestävä rakenne, jolla se voi työskennellä maatilan töissä läpi päivän. Holsku on ravaaja ja sen liikkeet ovat vapaat, sulavat ja joustavat. Ravin tulee olla hyvin vaivatonta.

Hollanninpaimenkoira on temperamentiltaan eloisa ja yleensä hyvin ilmeikäs rotu. Sillä on pystyt korvat, jotka kehystävät sen älykästä ilmettä. 

Rotu on jaettu kolmeen eri karvamuunnokseen, jotka arvostellaan erikseen, mutta sisältyvät samaan rotumääritelmään.

Karkeakarvaisella muunnoksella karva on kaikkialla rungossa tiheää, karkeaa ja pörröistä. Päässä on runsas karvoitus ja naamassa selkeästi erottuvat karkeat ja kovat kulmakarvat. Runsaat housukarvat ovat toivottavat, mutta hapsut eivät saa olla pehmeät. Häntä on kauttaaltaan karvainen. Karkea karva tulee nyppiä pari kertaa vuodessa, jotta se pysyy hyvälaatuisena.

Lyhytkarvainen muunnos on kaikista suosituin ja myös virkakäytössä ja harrastuksissa kaikista eniten käytetty muunnos. Karva on kaikkialla rungossa varsin kovaa ja tiiviisti rungonmyötäistä, mutta ei liian lyhyttä. Karvoitus muodostaa selvän kauluksen, housut ja häntätupsut. Aluskarva on villava. Karvapeitteen tulee suojata suhteellisen hyvin eri sääolosuhteissa.

Pitkäkarvainen muunnos oli kuolla sukupuuttoon aikojen alussa, mutta on tällähetkellä elvytetty jälleen. Sen karvapeite on kaikkialla rungossa pitkää, suoraa ja karhealta tuntuvaa. Karvapeite ei ole tuuhea vaan selvästi rungonmyötäinen. Koiralla on selvä kaulus ja housut, sekä raajojen takaosassa selkeä hapsutus. Häntä on runsaskarvainen. Aluskarva on villava ja suojaa koiraa eri sääolosuhteissa. Pitkä karva ei vaadi erityisesti hoitoa, vaan sitä tulee huoltaa vain tarpeen tullen.

Hollanninpaimenkoira on aina juovikas eli brindle, jossa pohjaväri on kullan- tai hopeanvärinen. Kullan sävyt vaihetelevat hiekanruskeasta kastanjanpunaiseen. Koira on kauttaaltaan juovikas. Musta maski on toivottava. Suuret valkoiset merkit rinnassa tai käpälissä eivät ole suotavia.